Kosovon historia on ollut sotaisa pitkaan aikaan. Meidan sukupolvemme muistavat kukin jollain tavalla NATOn pommitukset vuonna 1999. Serbit vainosivat albaaneja Milosevicin johdolla. Moni kuuro on kertonut minulle omia sota-ajan kokemuksista. Tarinat koskettivat syvasti, silla he ovat joutuneet kokemaan sodan lahelta ja erityisesti albaanien vainoamisen. Albaaneja potkittiin pois kaikista tyopaikoista ja serbit ottivat heidan paikkansa. Tama tapahtui siis ennen pommituksia.

Vielakin on rakennuksia, joista huomaa miten tuhoisaa jalkea pommitukset ovat tehneet. Jalleenrakennus on mennyt eteenpain huimasti, onhan aikaa jo pian melkein kymmenen vuotta pommituksista. Jotkut paikat on jatetty silleen, muistuttamaan sodasta. Ajallaan kai puretaan ja rakennetaan tilalle jotakin.

Sydanta pistavaa on kuulla kuurojen laheisten kadonneen tai kuolleen vainoamisen tai sodan aikana. Aina kun kavelen keskustaan naen aidan jossa on kuvia kadonneista albaaneista joita ei ole vielakaan loydetty. Niita kuvia on todella paljon, kun kyse on ihmiskohtalosta. Ehka joitain ei liikuta muutaman kymmenisen ihmiskuvat. Minulle yksi ihminen on jo enemman kuin liikaa. Heidan kohtalonsa koskettaa. Verta, hikea ja kyyneleita on vuodatettu taman maan takia. Uhrauksien kautta saa vastineeksi jotain. Itsenaisyyden ja vapaan tulevaisuuden. Moni ei nae taman valon tulevan, silla he ovat maksaneet suurimman hinnan valosta - hengestaan. Vapaaehtoisesti sotien tai vastoin tahtoaansa teloitettuna.

Jotkut kuurot olivat evakossa toisessa maassa esim. Albaniassa tai Makedoniassa. Mutta moni jai sodan keskelle ja joutuivat nakemaan kaikenlaista julmuutta. Raakoja teloitusta ja joukkomurhia. Onnekkaimat saivat elaa. Siita suuret kiitokset NATOlle erityisesti USAlle ja Clintonille. Kuurot puhuvat Clintonista kauniiseen savyyn, silla Kosovon albaanien taystuho oli ehka todella lahella mikali muu maailma ei olisi puuttunut tilanteeseen.

Sota-ajan kokemukset muistuttavat paljon Suomen sota-ajoista Venajaa vastaan. Koulut suljettiin, lapset olivat ymmallaan miksi ja kotiin palattuaan perheet oli kadoksissa tai jossain muualla suojassa. Vastaavanlaisia tarinoita olen kuullut paljon vanhemmilta ihmisilta Suomessa, mutta taalla tarinoiden kuulemisen antaa erilaisen tunteen. Ehka voimakkaamaan tai sellaisen epauskottavan tunteen. Silla moni tarinoiden kertoja tai naiden rankkojen aikojen kokeneista ovat minun ikaisia tai jopa nuorempiakin.

Sota on takana ja Kosovo juuri itsenaistynyt. Kaikki on siis hyvin. Mita jos on vahan tuota karhamaa Serbien osalta, kun eivat sulata Kosovon itsenaisyytta. Jutellessani eri ikaisten kuurojen kanssa huomaa sukupolvien valisen eron. Suomessakin olen tormannyt vastaavanlaiseen vanhempien ihmisten kohdalla. Puhutaan hyvaa vanhoista ajoista ja haukutaan nykyhallitusta. Sellaisia vahan punaisia ihmisia siis, kuulostaako tutulta?

Uudet tuulet puhaltavat, mutta on ihmisia jotka kaipaavat kommunistista aikaa siis Jugoslavian hyvia aikoja. Silloin kaikilla oli toita. Kaikki oli hyvin vaikka oli saannostelya ja omia bisneita ei saanut olla. Tuttu tarina kommunistista ajoista. Mika siis mattaa nykyajassa? Korkea tyottomyys, rahaa ei ole riittavasti. Ei ihme, jos muistellaan parempia aikoja. Vaikkei ne ehka olleet niin hyvia aikoja. Ehka aika kultaa muistot.

\Kosovo on vasta pieni vauva, josta kasvaa 50 vuoden aikana yksi Euroopan vai oliko se maailman rikkaimmista maista. Niin, nuoret kosovolaiset ovat sanoneet minulle. Kosovon maapera on kuulemma erittain rikas monista raaka-aineista. Tulevaisuus siis nayttaa valoisalta, mutta siihen vaaditaan rutkasti karsivallisyytta ja uskoa. Sita ei loydy kaikilta. Siksi loytyy kahdenlaista leiria, jotka vaalivat ja uskovat erilaiseen ajtusmaailmaan. Jotkut ovat ehka liian itsekkaita, silla haluavat kaiken hyvan itselleen nyt talta istumalta vaikka voisivat itse tehda paljon hyvaa seuraaville sukupolville ja saada siina sivussa jotain hyvaakin itselleen. Rakentaa hyva ja turvallinen tulevaisuus seuraaville sukupolville.

Tuttu kuvio nakyy myos Suomessa kuurojen kesken. Syytetaan liittoa tai organisaatiota kun ei ole toita tai epatasa-arvoa. Itse voisi nousta ylos ja tehda jotakin asian eteen. Lusikka ei tule suun luo, sen on otettava itse. Ajatelkaamme tulevia sukupolvia. Saastetaan luontoa ja karistetaan turhat ennakkoluulot pois.

Mika sen estaa? Tiedonpuute? Laiskuus? Molempia kai. Tiedonpuute aiheuttaa laiskuuden kun ei tieda miten voisi homman tehda. Taasen laiskuus aiheuttaa tiedonpuutteen kun ei jaksa tai ei innostu tekemaan asian eteen mitaan niin ei saa vastineeksi mitaan.. Laiskuus ja tiedonpuute - vaarallinen yhdistelma. Mutta luonnollinen osa ihmisluontoa.