Siitä on jo pari kuukautta kun palasin Suomeen Balkanialta. Blogini jäänyt paitsioon, mutta lupasin viimeistellä ja lisätä enemmän kuvia niin saatte paremman kuvan kokemuksistani ja Balkaniasta myös. Kolme kuukautta tuli tosiaan vietettyä Balkanialla, ikimuistoista aikaa.

En löydä sanoja kuvailemaan kokemuksiani. Luonnollista kai.. kertonee kaiken, etten ole katunut päivääkään lähtöäni Balkanille. Sinne voisin kyllä lähteä uudemman kerrankin. Ehkäpä jonain päivänä, miksei? Ihania ystäviä ja kokemusrikkaita muistoja tarttunut matkan varrella. He ovat aina sydämessäni mukanani. Suuret kiitokset heille lämpimästä vieraanvaraisuudesta.  Ja tietysti myös tukijoukoilleni, sillä ilman heidän tukeaansa ja kannustusta en olisi kokenut näitä lukemattomia unelmiani mitä olen toteuttanut elämäni aikana.

Koulun penkillä olen jälleen kerran taas ja jatkan nyt opintojani Jyväskylän yliopistolla mielenkiintoisen välivuoden jälkeen. Tänne on ilo palata, sillä opiskelumotivaatio on korkealla ja ei muuta kuin hihat heilumaan. Askel eteenpäin ja nautitaan päivä kerrallaan. Katellaan mitä elämä tuo.

Mahdoton on joskus mahdollista. Usko itseesi.

Rakkaudella Arttu 

Blogi on jaanyt hieman paitsioon, silla muutin Kosovosta Albaniaan ja aika on mennyt uutta kielta opetellessa ja sopeutuessaan ymparistoon. Seliseli, laiskuus vaan iski..Onneksi on noita kavereita, jotka potkivat minua persuksiin. Saatte nyt tuoretta infoa taaltapain, nauttikaa.

Kosovossa tuli vietettya kuusi viikkoa ja aika meni todella nopeasti. Haikeeta oli jattaa ystavat ja aloittaa kaiken taas alusta nollasta. Suuret kiitokset Kosovoon, viihdyin siella mainiosti. Kiitos uusien ystavien ja rennon ilmapiirin. Ikimuistoinen kokemus reppuuni, en unohda sita ajanjaksoa ja mielellaan kavisin siella uudemman kerran.

Muutto Kosovosta Albaniaan sujui ihan balkanilaisella tavalla. Lentoni olikin peruutettu. Sain tietaa vasta paikanpaalla lentokentalla. Ihan tavallista kuulemma taallapain. Joten hyppasin bussiin, joka menisi turvallisempaa reittia eli Makedonian kautta Tiranaan. Mutta kommunikointi ei oikein pelannut kuljettajan kanssa ja hyppasin vaaraan bussiin, joka meni vaarallista vuoristoreittia pitkin. Aiheutin hieman sydamentykytyksia tyonantajalleni, mutta osaavat ja hullut kuskit hoitivat hommansa mainiosti. Elossa ollaan yha.

Majailen nyt  mukavassa isossa asunnossa Tiranassa, Albaniassa. Kaupunki on todella suuri suurten vuorien ympyroimana. Kommunismi romahti taalla vasta parikymmenta vuotta sitten. Tarkemmin vuonna 1990, mutta kommunismin jalkea ei juurikaan nay. Keskusaukio on tosin uskomattoman avara, mahtipontisuutta ajattelua kommunismin ajoilta jolloin joskus kauan aikaa sitten ei edes ollut autoja. Nyt autot kaahailevat keskusaukiolla tuhatta sataa ja silti se tuntuu valtavalta. Ei voi muuta kuin kuvitella millainen se oli kun autoja ei viela ollut. 

Albania oli taysin suljettu maa aina vuoteen 1990 asti. Kommunismin hajottua alkoi taysin uusi aikakausi.Ihmisia lahti maailmalle parempaa elamaa etsimaan. Tirana on muuttunut todella paljon, jos verrataan kommunismin aikoihin. Korkeita rakennuksia ja bemareita joka puolella. Kopioidaan lansimaista vaatetyylia ja elamantapaa. Naiset pukeutuvat taalla niin, etta voi silmaparkojani. Ne eivat saa olla hetkeksikaan olla rauhassa.

Albanian viittomakieli on todella haastava ja mielenkiintoinen. Ihan suoraan sanoen ei ole niita suosikkejani, silla paljon sormituksia kaytetaan. Joten opettelen kahta kielta samaan aikaan viittomakielta ja albaanien kirjoitettua kielta niin siten kommunikointi sujuu helpommin tyoympariston ulkopuolella. Hyvin olen oppinut naina parina viime viikon aikoina. Ihmiset hammastyneet miten nopeasti opin tata kielta. Mukava huomata vanha kettu oppii viela uuttakin.

Ensimmaiset viikot meni luonnollisesti orientoitumisessa ja sain pitaa pikkulomankin kun Albanian kuurojen liiton ANADin tyontekijat passitettiin ns. pakkolomalle. Ovat tehneet toita kuin hullu viime aikoina. Tyokuorma on niin valtava ja ihmisia niin vahan kantamassa tata vastuuta.

Laksinpikkulomalle Etela-Albaniaan pikkukaupunkiin nimeltaan Saranda, joka on ihan Korfun saarta vastapaata. Kun rannalla lohoillessani nain koko ajan Korfun edessani, joten oli ihan pakko lahta kaymaan siellakin. Korfu on kuuluisa turistirysa ja sen todellakin huomaa hinnoista. Ihan hullun kallista, suosittelen lampimasti tulla Sarandaan Albanian puolelle. Rutkasti halvempaa. Ystavallisempia ihmisia ja yoelamakin on yllattavaa kylla taalla parempaa. Avonainen rantayokerho, mukavan rentoa jorata ihmisten kanssa. Suurin osa tietysti balkanilaisia, silla massaturistit lansimaista eivat viela ole eksyneet tanne.

Mielenkiintoista huomata ettei Albania eroa paljoa Kosovosta yhdesta asiasta. Miesvaltaisuus nakyy, naiset ovat naemma huonommassa asemassa. Yokerhoissa 80% on miehia kuten Kosovossakin, mutta naiset tanssivat ja suurin osa miehista vaan seisovat ja tuijottelevat. Uskonto ei nayttele vahvaa osaa kummassakin maassa, vahan samanlaista kuin luterilaisuus Suomessa. Muslimeja kylla ovat, mutta ei merkitse monelle paljon mitaan. Elamanarvot tosin nakyvat kayttaytymistavoissa. Miehet hallitsevat ja naiset istuvat suu supussa.

Onneksi on uusi sukupolvi, nama nuoret. Nuoret murtavat rajoja liberaalisella ajattelutavalla ja naisetkin ovat aktiivisia. Tamakin nakyy ANADin toiminnassa. Nuoret ovat aktiivisesti mukava, silla ovat todella tiedonjanoisia. Moni nuori on sanonut minulle, ettei koulussa oikein oppinut paljon mitaan mutta ANADin tultua elamaan saivat he viittomakielen ja siten tietoa ennen kaikkea ylpeyden olla kuuro. Pienilla asioilla on suuri merkitys. Nama nuoret todella muuttavat maailmaa. On ilo nahda miten vahvoja ja tiedonjanoisia nama nuoret ovat. ANADilla on hyva tulevaisuus heidan kanssa.

Kuurojen koulussa ei juurikaan viitota, silla koululla on yhteistyo Italian Padovan yliopiston kanssa ja se on oralismiin suuntautunut. Korkeintaan sormitetaan. Sukset ovat menneet ristiin ajat sitten ANADin ja koulun suhteen. ANAD on luovuttanut yhteistyon yrityksesta ja keskittyy enemman lobbaamiseen opetusministerioon.

Jotkut nuoret todella yllattavat minut, silla moni on oppinut viittomaan vasta koulun jalkeen ja viittovat todella hyvin.Taalla yhteiso on pieni, mutta ANAD ottaa avoimesti kaikki halukkaat vastaan ja tukee heita. Niin ei ole Suomessa missa on ansaittava paikkansa yhteisossa ja se ei ole valttamatta helppoa. Yhdessa olemme vahvempia olen kuullut monen sanoneen.

Mielenkiintoisia aikoja eletaan taalla. Kesakuun aikataulu lyoty lukkoon ja tiedossa arkisin tyontayteisia paivia. Viikonloppuisin vapaata, ehtii hyvin lohoilla rannoilla ja viettaa aikaa uusien kavereitten kanssa. Ei ole enaa edes kuukausi paluuseen Suomeen. Aika todella kuluu nopeasti...

 

 

 

Yllattavaa, etta unohdin kertoa blogissani juuri kaikista tarkeimman eli sen miksi olen ja mita teen taalla vapaaehtoistyossa. No, kerron nyt millainen tyokuva minulla on taalla ja miten olen parjannyt taalla.

Pidan siis valivuotta opinnoistani Jyvaskylan yliopistolta, kun perse alko vahan turtua liikaa koulun penkilla eika opiskelu oikein maistunut. Joten oli aika lahta vahan haistelemaan tuulta, eksyin ensinnaksi teatterimaailmaan nayttelemaan puoleksi vuodeksi ja huhtikuussa lahdin Balkanille vapaaehtoistyohon toteuttamaan yhden pitkaaikaisista unelmistani.

Tyoskentelen siis Kosovon kuurojen liitossa eli KADissa. Varauduin siihen, ettei alkuperainen suunnitelmani ihan taysin toteudu taalla paikanpaalla. Uuden tietokonetekniikan opettaminen sanakirjatiimille, jotta heidan viittomakielinen sanakirja tyo nopeutuisi tulevaisuudessa. Kun nyt piirtavat ihan kasin jokaikisen viittoman sanakirjaa varten. Nostan hattua heille! Toinen tyoroolini oli ideoida tyoryhman kanssa ja opettaa kuuroille mita tulkki on. Tulkkeja on siis, mutta kaikki kuurot eivat tieda miten kayttaa tulkkia oikein kun se on ihan uusi asia heille.

Kuulostaa ihan yksinkertaiselta hommalta. Sita se ehka kylla on Suomessa, mutta taalla Kosovossa nama kaikki on heille ihan taysin uutta. Vaaditaan paljon joustavuutta ja karsivallisyytta, silla taalla aikataulut muuttuvat nopeasti ja joskus asiat eivat etene niin kuin olin suunnitellut. Alkuperainen tyosuunnitelmani ei taysin toteutunut tulkkijutun osalta. Aikapula yllatti kun sen tyoryhman jasenilla on kiiretta muutenkin, mutta ei se mitaan silla taalla tyota todellakin riittaa. Pari kuuroa opettaa Prizrenin kuurojen koulun henkilokunnalle viittomakielta ja mina autan heita tarvittaessa opetuksien valmisteluissa seka kommentoin heidan suoritusta.

Pelkalla omalla lasnaolollani on huomattava vaikutus, silla tyokaverit ovat todella tiedonjanoisia. Kyselevat paljon kaikenlaista. Onnekseni minulla on kokemusta monipuolisesti eri tyoaloista ja olen nahnyt vahan maailmaa. Tyoni on siis opettaa uutta tapaa tyoskennella sanakirjan kanssa ja kommentoida/kehittaa viittomakielen opetusta. Ja informoin aikapulan takia vain lyhyesti tyokollegalle ideoistani miten opettaa kuuroille mita tulkki on. Mutta kaikista tarkeimman tyon teen olemalla vaan oma itseni.

Kuulostaako hullulta? Nuoren kuuron omalla esimerkilla voi olla paljon vaikutusta mm. tyoskentely-, keskustelu- ja kayttaytymistavoissa. Ennen kaikkea yksinkertaisesti on hyva olla vaan kuuro.  Joskus tietysti epaonnistun tai teen jotain vaarin, mutta on hyva myontaa sen ihan rehellisesti. Ihminen ei ole taydellinen, eika suunnitelmat aina muuten onnistu taysin sataprosenttisesti. Kuuro paasee todella pitkalle, jos on vain tahtoa ja yritysta. Pienin askelin eteenpain kohti suuria saavutuksia.

Tama kansainvalinen vapaaehtoistyo ei ole niin vaativaa kuin luullaan. Tai on se kylla vaativaa, mutta hieman eri tavalla. Joustavuutta ja karsivallisyytta tarvitaan paljon. Nopeaa sopeutumista kulttuuriin ja uuteen kieleen. Ennen kaikkea kunnioittamista maata, kulttuuria ja kielta kohtaan.

Kommunikaatio on avainsana tyossani, silla ilman sita olisin taysin hukassa. Englannilla ei ole taalla juurikaan hyotya. Tyokaverit kun eivat osaa Englantia paitsi yksi tulkki, mutta onneksi melkein kaikki osaavat sentaan kansainvalisen viittomisen. Sen kautta opin kosovolaista viittomakielta nopeasti. Kosovon viittomakieli on taysin erilainen kuin suomalainen viittomakieli, mutta niilla on luonnollisesti samanlaisia piirteita ja lauserakenne.

Pienen esteen olen tormannyt taalla kommunikaation suhteen, silla moni kuuro ei osaa hyvin albanian kielta kun koulussa opetus on ollut heikkoa monesta syysta. Joten abstraktien kasitteiden selittaminen vaatii paljon luovuutta ja esimerkkeja. Ei voi vaan sormittaa sanaa ja kysya miten sana viitotaan. Eika viittomien varasto ole laaja niin kuin suomalaisessa viittomakielessa, koska he eivat ole saaneet hyvaa ja laajaa koulutusta, jolloin kohtaa uusia kasitteita ja sanastoa mika synnyttaa siten luonnollisesti uusia viittomia.

Lasten ja nuorten koulutukseen paneuduttava paljon niin Kosovon kuuroilla on parempi tulevaisuus, mutta esteena on ennakkoluulot, vaarat asenteet ja vallanpitajat kuten Suomessakin. KAD lobbaa paljon vallanpitajia ja luo kontakteja. Mediaakin kaytetaan hyodyksi. Hitaasti, mutta varmasti eteenpain.

P.s. Taidan elaa todella pitkaan, silla taalla olen saanut nauraa todella paljon. Kosovolaiset kuurot rakastavat vitsailla ja ovat todella kekseliaita humoristeja. Aiheesta kuin aiheesta, erityisesti seksi on suosittu aihe vitsailuun. Sita ei uskoisi kun kyseessa on muslimimaa, mutta he ovat vapaamielisia uskonnon suhteen. Luonnollisesti moni kuuro ei kay rukoilemassa kun eivat tajua mitaan mita siella moskeijassa puhutaan. Vapaamielisia nama kosovolaiset :) 

 

 

Kosovon historia on ollut sotaisa pitkaan aikaan. Meidan sukupolvemme muistavat kukin jollain tavalla NATOn pommitukset vuonna 1999. Serbit vainosivat albaaneja Milosevicin johdolla. Moni kuuro on kertonut minulle omia sota-ajan kokemuksista. Tarinat koskettivat syvasti, silla he ovat joutuneet kokemaan sodan lahelta ja erityisesti albaanien vainoamisen. Albaaneja potkittiin pois kaikista tyopaikoista ja serbit ottivat heidan paikkansa. Tama tapahtui siis ennen pommituksia.

Vielakin on rakennuksia, joista huomaa miten tuhoisaa jalkea pommitukset ovat tehneet. Jalleenrakennus on mennyt eteenpain huimasti, onhan aikaa jo pian melkein kymmenen vuotta pommituksista. Jotkut paikat on jatetty silleen, muistuttamaan sodasta. Ajallaan kai puretaan ja rakennetaan tilalle jotakin.

Sydanta pistavaa on kuulla kuurojen laheisten kadonneen tai kuolleen vainoamisen tai sodan aikana. Aina kun kavelen keskustaan naen aidan jossa on kuvia kadonneista albaaneista joita ei ole vielakaan loydetty. Niita kuvia on todella paljon, kun kyse on ihmiskohtalosta. Ehka joitain ei liikuta muutaman kymmenisen ihmiskuvat. Minulle yksi ihminen on jo enemman kuin liikaa. Heidan kohtalonsa koskettaa. Verta, hikea ja kyyneleita on vuodatettu taman maan takia. Uhrauksien kautta saa vastineeksi jotain. Itsenaisyyden ja vapaan tulevaisuuden. Moni ei nae taman valon tulevan, silla he ovat maksaneet suurimman hinnan valosta - hengestaan. Vapaaehtoisesti sotien tai vastoin tahtoaansa teloitettuna.

Jotkut kuurot olivat evakossa toisessa maassa esim. Albaniassa tai Makedoniassa. Mutta moni jai sodan keskelle ja joutuivat nakemaan kaikenlaista julmuutta. Raakoja teloitusta ja joukkomurhia. Onnekkaimat saivat elaa. Siita suuret kiitokset NATOlle erityisesti USAlle ja Clintonille. Kuurot puhuvat Clintonista kauniiseen savyyn, silla Kosovon albaanien taystuho oli ehka todella lahella mikali muu maailma ei olisi puuttunut tilanteeseen.

Sota-ajan kokemukset muistuttavat paljon Suomen sota-ajoista Venajaa vastaan. Koulut suljettiin, lapset olivat ymmallaan miksi ja kotiin palattuaan perheet oli kadoksissa tai jossain muualla suojassa. Vastaavanlaisia tarinoita olen kuullut paljon vanhemmilta ihmisilta Suomessa, mutta taalla tarinoiden kuulemisen antaa erilaisen tunteen. Ehka voimakkaamaan tai sellaisen epauskottavan tunteen. Silla moni tarinoiden kertoja tai naiden rankkojen aikojen kokeneista ovat minun ikaisia tai jopa nuorempiakin.

Sota on takana ja Kosovo juuri itsenaistynyt. Kaikki on siis hyvin. Mita jos on vahan tuota karhamaa Serbien osalta, kun eivat sulata Kosovon itsenaisyytta. Jutellessani eri ikaisten kuurojen kanssa huomaa sukupolvien valisen eron. Suomessakin olen tormannyt vastaavanlaiseen vanhempien ihmisten kohdalla. Puhutaan hyvaa vanhoista ajoista ja haukutaan nykyhallitusta. Sellaisia vahan punaisia ihmisia siis, kuulostaako tutulta?

Uudet tuulet puhaltavat, mutta on ihmisia jotka kaipaavat kommunistista aikaa siis Jugoslavian hyvia aikoja. Silloin kaikilla oli toita. Kaikki oli hyvin vaikka oli saannostelya ja omia bisneita ei saanut olla. Tuttu tarina kommunistista ajoista. Mika siis mattaa nykyajassa? Korkea tyottomyys, rahaa ei ole riittavasti. Ei ihme, jos muistellaan parempia aikoja. Vaikkei ne ehka olleet niin hyvia aikoja. Ehka aika kultaa muistot.

\Kosovo on vasta pieni vauva, josta kasvaa 50 vuoden aikana yksi Euroopan vai oliko se maailman rikkaimmista maista. Niin, nuoret kosovolaiset ovat sanoneet minulle. Kosovon maapera on kuulemma erittain rikas monista raaka-aineista. Tulevaisuus siis nayttaa valoisalta, mutta siihen vaaditaan rutkasti karsivallisyytta ja uskoa. Sita ei loydy kaikilta. Siksi loytyy kahdenlaista leiria, jotka vaalivat ja uskovat erilaiseen ajtusmaailmaan. Jotkut ovat ehka liian itsekkaita, silla haluavat kaiken hyvan itselleen nyt talta istumalta vaikka voisivat itse tehda paljon hyvaa seuraaville sukupolville ja saada siina sivussa jotain hyvaakin itselleen. Rakentaa hyva ja turvallinen tulevaisuus seuraaville sukupolville.

Tuttu kuvio nakyy myos Suomessa kuurojen kesken. Syytetaan liittoa tai organisaatiota kun ei ole toita tai epatasa-arvoa. Itse voisi nousta ylos ja tehda jotakin asian eteen. Lusikka ei tule suun luo, sen on otettava itse. Ajatelkaamme tulevia sukupolvia. Saastetaan luontoa ja karistetaan turhat ennakkoluulot pois.

Mika sen estaa? Tiedonpuute? Laiskuus? Molempia kai. Tiedonpuute aiheuttaa laiskuuden kun ei tieda miten voisi homman tehda. Taasen laiskuus aiheuttaa tiedonpuutteen kun ei jaksa tai ei innostu tekemaan asian eteen mitaan niin ei saa vastineeksi mitaan.. Laiskuus ja tiedonpuute - vaarallinen yhdistelma. Mutta luonnollinen osa ihmisluontoa.

Tung! Hei!

Valehtelevatko silmani? Kolme viikkoa jo kulunut? Aika on kulunut todella nopeasti, mutta samalla myos tuntuu silta etta olen ollut pidempaankin. Ollut paljon kaikenlaista ettei uskois sen kaiken tapahtuneen kolmessa viikossa. No, sehan on merkki etta on sopeutunut hyvin tai sitten etta on ollut hitonmoinen kiire. Kumpikin pitaa paikkansa tavallaan, mutta jalkimmaista en ihan allekirjoita.

Kaikki taalla vaan tapahtuu nopeasti. Tyosuunnitelmia viikkoa pidemmalle on ihan turha suunnitella, silla aina tulee jokin yllatys esim. uusi tarkeampi tyokuva johon on keskittyttava ja hoidettava alta pois. Joustavuutta ja karsivallisyytta todellakin vaaditaan tassa reissussa. Minulla ei sen suhteen ole ongelmia, onnekseni.

Viikon keskipaikkeilla otettiin tyokaverin kanssa toista vapaata ja piipahdittiin Makedonian puolella tsekkailemassa paikallista menoa kun yhdella tyokaverilla oli viisumi asiaa ja televisio haastattelu sinne. Tartuttiin tilaisuuteen spontaanisti edellisena iltana. Eihan Makedoniaan ole kuin vajaa puolitoistatunnin verran matkaa.Tietysti tarvittiin pomon suostumusta ensin. Sen verran leppoisa ilmapiiri on toissa, etta saa vapaata, jos ei ole pahimpia kiireita meneillaan toissa. Joskus tyopaivat venyvat iltamyohaankin asti. Joustavuutta tarvitaan paljon.

Makedonian Skopje kaupunki vaikutti suurelta, silla keskustassa on iso aukio joka luo avaran tunnelman.  Moderninen ja kaunis keskusta. Keskustan joen toisella puolella on taasen vanha albaanien kaupunki, missa albaanit majailevat. Moderni keskusta teki vaikutuksen minuun kauniilla nakoalalla ja avaralla tunnelmalla, mutta vanha tunnelmallinen pienine kujineen albaanien alue loi modernisen keskustan puhtaasti sata nolla.

Tyokaveria haastateltiin Makedonian televisioon ja mina kaverini kanssa seurailimme taustalla, mutta kuinkas sitten kavikaan? Meilta pyydettiin myos lyhyehkoa haastattelua televisioon. Joten turistit paasivat puolivahingossa televisioon. ;)

Viikonloppu meni yoelamaan tutustuessa. Mielenkiintoista oli nahda kolmenlaista erityylista yokerhoa. Ensimmaisesessa pienessa klubissa livebandi soitti keikkaa, lammin ilmapiiri ja paikka oli taynna. Bandi oli naemma suosittu, mieleistani musiikkia soittivat. Toinen paikka taasen oli juuri minunlaiseni paikka. Jos joku teista on kaynyt Oulun ainoassa oikeassa paikassa Kaarlessa niin ehka ymmarratte mista puhun. Paikka oli aivan tapotaysi, ransistynyt mutta kodikas sellainen. Viimeinen yokerho taasen oli sellainen moderninen klubi niinkuin Onnelat Suomessa. Ei todellakaan mun paikkani, pukutyyppeja ja rikkaita diivoja tai koittavat antaa sellaisen vaikutelman. ;) Paikan suosiosta kertoo jotakin kai sen, ettei se ollut edes lahellakaan taynna vaikka oli tosi hieno ja suuri. UNMIK porukoita nakyi kaikissa paikoissa eli hieman kansainvalistakin kasvoa nakyi.

Silmiinpistavinta oli se, etta kaikissa yokerhoissa ainakin 80% oli miehia. Joko kaverini opasti minut tahallaan homoklubeihin tai sitten taalla naiset vaan pysyttelevat kotosalla miehia enemman. Perinteinen "tasa-arvo" miesten ja naisten kesken. Ajat tulevat aikanaan kai muuttamaan tamankin.

 Taalla kuurojen asema ei ole ihanteellinen. paljon tyottomyytta, kuten myos valtavaestollakin. Kuuroja pidetaan tyhmina, tuttu klisee ympari maailmaa asennevammaisilta. Onneksi on niitakin, jotka ovat avoimin mielin ja ymmartavat. Tuttua taistelua tehdaan kaikkialla maailmalla. Tietoisuuden levittaminen on kai ikuinen taistelu. Mutta jotain positiivista sentaan tai itse oikeastaan en taysin sulata sita. Nakokulma kysymys naas. Kuurot paasevat ilmaiseksi yokerhoihin, urheilutapahtumiin ja myos kaupungin julkisilla kulkuneuvoilla. Saastyy rahaa paljon kylla, mutta antaako se samalla valtavaestolle vaaranlaisen kuvan meista kuuroista. Saaliytta meita kohtaan? Nakokulmakysymys. Maassa maan tavalla. :) En valita, sulaudun joukkoon. Mutta samalla myos ilmaisen mielipiteeni rivien valista ettei valtavaeston kadesta syominen jaa tavaksi.